Käsiohjelmaa pääsee tarkastelemaan alla olevasta linkistä:
Käsiohjelma
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
perjantai 16. tammikuuta 2015
Darrylin tärkeimmät opit
Minä Joe
Marino asun Eastwickissä ja haluan kirjoittaa aiheesta, joka on
ollut lähiaikoina pinnalla kaupungissamme: naisista. Kysymys
kuuluukin miten vietellä nainen? Tämä onkin hiukan monipuolisempi
kysymys, sillä jos tietäisin vastauksen "pitäis minun olla
aikamoisessa tuiterissa", kuten Darryl sanoisi.
Darryl
opetti meitä kaupungin miehiä, kuinka naisia vietellään ja koen
sen velvollisuudeksi viedä oppia eteenpäin. Ei ole oikeaa tai
väärää tapaa lähestyä naista. On tietenkin toimivampi tapa kuin
sitten ei niin toimiva, mutta pää pointtini on se, että ei voi
koskaan tietää täsmälleen mitä naisten päässä liikkuu tai
millaisella tuulella he sattuvat olemaan tai miten he reagoivat.
Darrylin
tärkeimmät opit:
Kaikista
tärkeimpänä elementtinä pidän omaa itsevarmuuttaan. "Ei voi
koskaan saavuttaa mitään, jos ei uskalla tehdä asialle mitään "
pätee myös naisiin. Miten nainen voisi langeta sinuun, kun et usko
kai itsekään, että olisit tarpeeksi hyvä hänelle.
Toinen
vinkki olisi olla tietynlailla röyhkeä, mutta samalla charmikas.
Liian kilttinä voit joutua niin sanotulle friendzone-alueelle.
Joskus pitää vain ‘astua naisen varpaille’ ja olla mies. Ei saa
kuitenkaan tyrkyttää itseään.
Kolmas
neuvo liittyy naisten huomioimiseen. Naiset pitävät imartelusta ja
kehuista. Miehen pitää osata olla myös romanttinen. Tässäkin
pitää muistaa, että liika on liikaa. Älä siis yritä liikaa vaan
valitse sopiva hetki ja tee täysillä.
Joe
Viljanen,
Kaupungin
mies Joe Marino
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
KOUKUSSA!
”Tästä tulee riippuvaiseksi!” heitti
ohjaajamme Leena Gardiner puheessaan ensi-illan jälkeen. Hän oli
oikeassa. Itse olen ainakin jäänyt koukkuun jo sen verran pahasti,
ettei hetkeäkään tarvinnut miettiä, lähdenkö musikaalihälinään
mukaan tänäkin vuonna.
Minä ja kaksi muuta naispaholaista olemme nyt
kolmatta kertaa mukana musikaalin tanssiryhmässä. Voisi luulla,
että ensimmäisten kahden vuoden aikana kokemusta olisi karttunut jo
sen verran, ettei kolmannesta enää saisi itselleen paljoakaan
uutta, mutta toisin on. Kolmena vuonna olemme työskennelleet kolmen
täysin erilaisen koreografin kanssa, joista jokainen on opettanut
ainakin minulle jotain merkittävää.
Tänä vuonna koreografimme Ulpu Puhakka on ollut
ajoittain hurja ja ehkä vähän pelottavakin. Hänen äänensä
jylisee matalalta, jos asiat eivät suju niin kuin pitäisi ja se
haukan katse huomaa kyllä jokaisen koukkupolven ja laiskan käden.
Toisaalta Martinuksen käytävillä hyppelee välillä myös se
hupsutteleva ja aurinkoinen tyyppi, joka taisi ensi-illassa jopa pari
kyyneltä pudottaa. Syksy Ulpun kanssa vaati meiltä tanssijoilta
ammattimaista otetta työskentelyyn. Tarkoittaen esimerkiksi sitä,
että jokaisen on täytynyt ottaa vastuuta omasta koreografioiden
muistamisesta ja osaamisestaan. Kuitenkin, kun työt alkaa olla
hoidettu olemme ymmärtäneet saaneemme (vähän jopa huomaamattakin)
uuden ystävän.
Liikkeellisessä mielessä tanssijoiden rooli
tämän vuoden produktiossa on huomattavasti monipuolisempi aiempiin
vuosiin verrattuna. Tanssijoita nähdään lavalla niin viettelevinä
ja seksikkäinä kuin häijyinä ja uhkaavinakin. Näiden kaikkien
liikkumistapojen opetteleminen on ollut välillä turhauttavaakin,
mutta järjetön oppimisen nälkä on kuitenkin aina vienyt voiton!
Luulen, että juuri se ehtymätön halu kehittyä
ja oppia uutta on se merkittävin tekijä, joka on saanut minut
mukaan vuosi toisensa jälkeen. Itsensä haastamisessa ja uuden
opettelemisessa on tietenkin aina ne ylä- ja alamäet, mutta
jotenkin musikaalin kaari aina tuntuu loppuvan sinne huipulle.
Onnistumisen tunne ja yleisön lämmin vastaanotto ovat todellakin
koko syksyn työn teon arvoisia!
Petra Kauppila
tanssija
Kuva, Juho Lindström
tiistai 13. tammikuuta 2015
Eastwickin suojelusyhdistyksem epävirallinen kokous
Marge:
Minä
kun luulin että herra van Hornella olisi ollut edes jotain
tyylitajua!
Brenda:
Turha
luulo van Hornella ei pyöri päässään mitään muuta kuin se yksi
asia.
Marge:
Ja
vielä Felician suureellisessa kartanossa! Tämä ei voi tehdä hyvää
suojeluyhdistyksen maineelle, puhumattakaan koko kaupungin
hyvinvoinnista.
Brenda:
Se
pirulainen on saatava kuriin!
Greta:
He
pilaavat koko kaupungin maineen! Minä en olisi kyllä ikinä moiseen
ryhtynyt...
Marge:
No
et tietenkään, emmehän me! On se hyvä että edes joillakin tässä
kaupungissa on omatunto, rajansa kaikella!
Brenda:
Niinpä
meillä on sentään kunniaa jäljellä toisin kuin eräillä...
Greta:
Niin,
ja olihan se todella lähellä ettei Darryl, tarkoitan, herra Van
Horne pyytänyt minua mukaansa! Onneksi minulla on sentään
rakastava mies.
Brenda:
Niin
olisihan hän siis minuakin mielellään pyörittänyt!
Marge:
Minä
en moiselle suo edes ajatusta! Vaikka pakko myöntää, kyllähän
tama viihdyttävää katseltavaa on.
Greta:
Tietenkin!
Mutta me emme ole niin epätoivoisia, että tyrkyttäisimme itseämme!
Marge:
Näittekö
mitä yhdellä naisista oli yllään aamulla? Tuollaista julkeutta en
ole nähnyt sitten... En koskaan!
Greta:
Älä
muuta sano!
Kuva, Marko Kalmari
maanantai 12. tammikuuta 2015
Nemon ravintolassa
Muistan
kun musikaalimme orkesterinjohtaja Mika Karhunen houkutteli minut
musikaaliin elokuun alussa ja onnekseni hän sai pääni käännettyä
nopeasti. En ole katunut hetkeäkään.
Musikaalin
tekeminen on ollut rankka, mutta palkitseva kokemus ja olen todella
iloinen, että monien viikonlopputreenien ja arki-iltojen ponnistelu
on tuottanut näinkin vahvaa tulosta.
Esitän
musikaalissa sivuhahmo Nemoa, joka on Eastwickin kylän ravintolan
omistaja. Hahmona tulen jonkun verran esille, vaikka luulisi
sivuhahmojen jäävän roolihenkilöiden varjoon. Omasta mielestäni
olen saanut ihan mukavasti olla esillä. Olen saanut vapaasti luoda
ja esittää omanlaistani hahmoa. Saan olla elävästi ja ilmeillen
joukkokohtauksissa mukana ja ilonen siitä, että sain olla mukana
tässä taivalluksessa. Olen todella tyytyväinen!
Vinski
Lindqvist,
Kaupungin
mies Nemo
Kuvat, Juho Lindström
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Miten tällainen huikea musikaali ja lukio voidaan laittaa yhteen?
Muistan kun musikaalin harjoitukset
alkoivat heti ensimmäisellä kouluviikolla. Paljon tuttuja, mutta
myös valtavasti aivan uusia kasvoja. Jännitys, innostuneisuus ja
kuumotus tuntuivat mahassa jo ensimmäisistä treeneistä lähtien.
Kuitenkin päässä pyöri paljon ajatuksia. Kuinka paljon meillä on
treenattavaa? Miten opiskelun käy? Mitä ehdin tehdä, mitä en?
Syksyn aikana musikaalitreenejä oli
kaksi kertaa viikossa. Lisäksi ahersimme joskus myös
viikonloppuisin. Musikaaliporukkamme tiivistyi ja läheni pikkuhiljaa
yhteisten treenien ansiosta. Säännöllisten treenien ja työryhmän
huippuosaamisen ansioista saimme musikaalin loistamaan kuin kirkkain
tähti taivaalla.
Kun osallistuu näin suureen
produktioon, täytyy itse miettiä miten jaksaa läpi syksyn ja
esityskauden. Muistan itsekin alkusyksystä karsineeni kurssejani,
jotta pystyin keskittymään täysillä musikaaliin ja tietysti
kursseihin, joita minulla oli.
Vaskivuoressa
opettajat ymmärtävät musikaalin tärkeyden ja sen kuinka paljon se
vaatii meiltä työtä. Joskus yksittäisiä treenejä saattaa olla
myös oppituntien päälle. Musikaalin esityskautta edeltävä
loppurutistus käynnistyi joululoman ja uudenvuoden jälkeen. Viikon
treenaamisen jälkeen alkoi koulu. Kolmannen jakson aikana
musikaalillisilla on vain 3-4 kurssia, jotta poissaoloista huolimatta
kursseilla pysyy kärryillä.
Totuushan on, että musikaalin
tekeminen ja treenaaminen on rankkaa työtä, mutta se on sen
arvoista. Tällaista kokemusta ei usein saa kokea, mutta Vaskivuori
sen kuitenkin meille suo.
Kuinka tämä combo on siis
mahdollista? En tiedä, ehkä se on kirjoitettu tähtiin…
Tiia Ruikkala
Kaupungin nainen
Kuva, Juho Lindström
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Järjestystä kaiken keskellä
”Kengät
pois! Eikä villasukilla lavalle!”
”Kenen tiskit täällä on?”
”Shhh
toi kuuluu lavalle asti!”
”Älä
jätä sitä siihen.”
”Onko
mikki päällä?”
Tältä
näyttää ja kuulostaa työpöytäni ja sen ympäristö vielä
seuraavat pari viikkoa. Olen jo moneen kertaan todennut, että
kulisseissa täytyy olla ainakin yksi tiukkis. Tehdessäni
kivakansiota koko työryhmälle jäin pohtimaan omaa työkuvaani koko
produktiossa. (kivakansio = kaikki saavat oman sivun, jonne muut
voivat kirjoittaa tervehdyksiä, kehuja yms.)
Olen
ommellut, ohjannut, antanut neuvoja, hoidan tarpeistoa, autan tarpeen
tullen muuta työryhmää, yritän huolehtia näyttelijöiden
hyvinvoinnista.. Pakko sanoa, että pidän siitä mitä saan tehdä!
Vaskivuoressa
tämä on nyt neljäs musikaalini ja joka vuosi olen palanut lavalle.
Onnekseni tänä vuonna minulle tarjottiin ohjaajan assistentin
hommia ja mahdollisuus tehdä jotain uutta lavan ulkopuolella.
Anna-Maria
Vänskä
Ohjaajan
assistentti
“Kokemust karttuu”
Kello
on yli seitsemän illalla, kun tulen kotiin rättiväsyneenä koko
päivän kestäneiden musikaalitreenien jälkeen. Kaikki musikaalin
laulut soivat päässä epämääräisenä kakofoniana ja kroppa on
jumissa kaiken soittamisen jäljiltä. Olen silti todella onnellinen
että pääsin mukaan tähän produktioon.
Vaikka
musikaali vaatiikin paljon harjoittelua ja työtä, on palkitsevaa
huomata, että se tuottaa tulosta. Asiat alkavat loksahdella
paikoilleen ja läpimenot sujuvat kerta kerralta paremmin. Ja onhan
se hienoa esiintyä samalla lavalla, jolla vuosi sitten katsoin
ysiluokkalaisena Vaskivuoren lukiolaisten taitavaa esiintymistä,
ajatellen ”jonain päivänä haluan olla itsekin tuolla”.
Ja
tässä sitä nyt ollaan. Olen oppinut produktion mittaan paljon
uutta, niin soittamisesta kuin musikaalin tekemisestä ylipäätään.
Ammattitaitoisten ohjaajien ja muiden lahjakkaiden ja motivoituneiden
lukiokavereiden kanssa on mahtavaa tehdä töitä.”Virheist oppii
ja kokemust karttuu”, ikivanha Pikku G:n biisi tuli mieleeni ja
tajusin sen pitävän täysin paikkansa: kun soittaa tarpeeksi monta
kertaa väärin, niin soitto alkaa vähitellen sujua, ja musikaalista
tulee varmasti kokemus jota en unohda.
Aino
Kinnunen
1.
viulu, konserttimestari
perjantai 2. tammikuuta 2015
Herra ja rouva Gabrielin ajatuksia
Felicia Gabriel
Rakas päiväkirja,
Nimeni on Felicia Gabriel ja olen Eastwickin suojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Minulla on oma rakas perhe, johon kuuluu minun lisäkseni aviomieheni Clyde ja kaunis tyttäreni Jennifer, joka ansaitsee ainoastaan parasta.
Olemme perheenä onnellisia mutta Clyde ei aina osaa tukea minua haluamallani tavalla. Tänäänkin Clyde viipyi koko päivän baarissa vähempiarvoisten ystäviensä kanssa. Juominen on ehdottomasti hänen paheensa. Kyllä hänen pitäisi tässä vaiheessa avioliittoa jo tietää että sellainen rahvas käytös ei sovi meidän perheellemme. Löytyisi sillekin vätykselle tässä kaupungissa järkevämpää tekemistä kuin ryyppääminen ja nuorten simpsakoiden naisten perässä läähättäminen. Ei Eastwickin pyörittäminen yksin ole ihan niin helppoa.
Perheeni lisäksi lähellä sydäntäni on Eastwickin väen hyvinvointi ja tietenkin rauhoitetut jalohaikarat. Elämäntyökseni koen Lenox-kartanon saamisen Eastwickin suojeluyhdistykselle, jotta rauhoitetut jalohaikarat saavat pitää uljaan kotinsa.
Clyde Gabriel
Felicia valitti minulle tänään taas siitä, että menin baariin kavereideni Joen ja Homerin kanssa. Ikään kuin minulla ei olisi omaa elämää. En jaksa alituista pompotusta ja määräilyä kotona, koska haluan olla mies enkä mikään sätkynukke.
Felicia myös valittaa minulle aina Sukiesta. Mitä väärää siinä on, jos haluaa kokea rakkautta edes kerran elämässään? Olihan meillä Felician kanssa joskus mukavaa, mutta se aika meni vuosia sitten. Sukien on taas niin erilainen: mukava ja kaunis...
Onneksi kuitenkin kaikki murheet voi unohtaa viskilasillisen ääressä...
Ensimmäinen viimeisistä päivistä
Kello on vähän puoli yhdeksän ja kävelen pitkin louhelan ja martinlaakson välisiä lumisia hiekkateitä. On kylmä talviaamu. Astun sisään lämpimään martinukseen ja heti ensimmäisenä kuulen ohjaajan assistentin Vänskän terävän, mutta lempeän käskyn ottaa kengät pois. Näin alkoi viimeinen puristus ennen esityskautta.
Pitkä matka on kuljettu lukukauden alusta ja roolijaoista, mutta pitkä on vielä edessä. Tuntuu kuin tämä proggis olisi vasta alkanut ja etten ole vielä yhtään valmis esiintymään.
Darrylin hahmo on ollut minulle hyvin mielenkiintoinen tutustumismatka itseeni, koska en ole oikeassa elämässä röyhkeä naistenmies. Hän on tuonut minulle oikeaankin elämään paljon itsevarmuutta ja härskien vitsien kokoelmaa, joista osa on kyllä sensuroitu itse musikaalista.
Darryl on myös tuonut minulle suuren fyysisen muutoksen. Olen kasvattanut parran, joka jakaa mielipiteitä hyvin paljo. Itse olen kuitenkin kiintynyt siihen. Jouduin myös ensimmäistä kertaa elämässäni värjäämään kauniin vaalean kuontaloni tummaksi. Tämä kaikki on vanhentanut minua hyvin paljon.
Ensimmäinen päivä martinuksessa kului nopeasti orkesterin kanssa ensimmäisen näytöksen läpimenon ja sitä edeltäneen puvustuksen ja meikin parissa. 9 päivää jäljellä ennen vaskivuoren musikaali ruukkuni korkkaamista.
Sauli Norja
Darryl Van Horne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)