Käsiohjelma

Käsiohjelmaa pääsee tarkastelemaan alla olevasta linkistä:

Käsiohjelma

Darrylin tärkeimmät opit

Minä Joe Marino asun Eastwickissä ja haluan kirjoittaa aiheesta, joka on ollut lähiaikoina pinnalla kaupungissamme: naisista. Kysymys kuuluukin miten vietellä nainen? Tämä onkin hiukan monipuolisempi kysymys, sillä jos tietäisin vastauksen "pitäis minun olla aikamoisessa tuiterissa", kuten Darryl sanoisi.

Darryl opetti meitä kaupungin miehiä, kuinka naisia vietellään ja koen sen velvollisuudeksi viedä oppia eteenpäin. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa lähestyä naista. On tietenkin toimivampi tapa kuin sitten ei niin toimiva, mutta pää pointtini on se, että ei voi koskaan tietää täsmälleen mitä naisten päässä liikkuu tai millaisella tuulella he sattuvat olemaan tai miten he reagoivat.

Darrylin tärkeimmät opit:

Kaikista tärkeimpänä elementtinä pidän omaa itsevarmuuttaan. "Ei voi koskaan saavuttaa mitään, jos ei uskalla tehdä asialle mitään " pätee myös naisiin. Miten nainen voisi langeta sinuun, kun et usko kai itsekään, että olisit tarpeeksi hyvä hänelle.

Toinen vinkki olisi olla tietynlailla röyhkeä, mutta samalla charmikas. Liian kilttinä voit joutua niin sanotulle friendzone-alueelle. Joskus pitää vain ‘astua naisen varpaille’ ja olla mies. Ei saa kuitenkaan tyrkyttää itseään.

Kolmas neuvo liittyy naisten huomioimiseen. Naiset pitävät imartelusta ja kehuista. Miehen pitää osata olla myös romanttinen. Tässäkin pitää muistaa, että liika on liikaa. Älä siis yritä liikaa vaan valitse sopiva hetki ja tee täysillä.

Joe Viljanen,

Kaupungin mies Joe Marino

KOUKUSSA!

”Tästä tulee riippuvaiseksi!” heitti ohjaajamme Leena Gardiner puheessaan ensi-illan jälkeen. Hän oli oikeassa. Itse olen ainakin jäänyt koukkuun jo sen verran pahasti, ettei hetkeäkään tarvinnut miettiä, lähdenkö musikaalihälinään mukaan tänäkin vuonna.

Minä ja kaksi muuta naispaholaista olemme nyt kolmatta kertaa mukana musikaalin tanssiryhmässä. Voisi luulla, että ensimmäisten kahden vuoden aikana kokemusta olisi karttunut jo sen verran, ettei kolmannesta enää saisi itselleen paljoakaan uutta, mutta toisin on. Kolmena vuonna olemme työskennelleet kolmen täysin erilaisen koreografin kanssa, joista jokainen on opettanut ainakin minulle jotain merkittävää.

Tänä vuonna koreografimme Ulpu Puhakka on ollut ajoittain hurja ja ehkä vähän pelottavakin. Hänen äänensä jylisee matalalta, jos asiat eivät suju niin kuin pitäisi ja se haukan katse huomaa kyllä jokaisen koukkupolven ja laiskan käden. Toisaalta Martinuksen käytävillä hyppelee välillä myös se hupsutteleva ja aurinkoinen tyyppi, joka taisi ensi-illassa jopa pari kyyneltä pudottaa. Syksy Ulpun kanssa vaati meiltä tanssijoilta ammattimaista otetta työskentelyyn. Tarkoittaen esimerkiksi sitä, että jokaisen on täytynyt ottaa vastuuta omasta koreografioiden muistamisesta ja osaamisestaan. Kuitenkin, kun työt alkaa olla hoidettu olemme ymmärtäneet saaneemme (vähän jopa huomaamattakin) uuden ystävän.

Liikkeellisessä mielessä tanssijoiden rooli tämän vuoden produktiossa on huomattavasti monipuolisempi aiempiin vuosiin verrattuna. Tanssijoita nähdään lavalla niin viettelevinä ja seksikkäinä kuin häijyinä ja uhkaavinakin. Näiden kaikkien liikkumistapojen opetteleminen on ollut välillä turhauttavaakin, mutta järjetön oppimisen nälkä on kuitenkin aina vienyt voiton!

Luulen, että juuri se ehtymätön halu kehittyä ja oppia uutta on se merkittävin tekijä, joka on saanut minut mukaan vuosi toisensa jälkeen. Itsensä haastamisessa ja uuden opettelemisessa on tietenkin aina ne ylä- ja alamäet, mutta jotenkin musikaalin kaari aina tuntuu loppuvan sinne huipulle. Onnistumisen tunne ja yleisön lämmin vastaanotto ovat todellakin koko syksyn työn teon arvoisia!

Petra Kauppila

tanssija

Kuva, Juho Lindström

Oppimateriaalia kouluille!

Oheisesta linkistä voit ladata oppimateriaalin kouluille!

Klikkaa tästä!

Eastwickin suojelusyhdistyksem epävirallinen kokous

Brenda: Siis kaikki neljä yhdessä ja kuulemma vielä tuttuja keskenään.

Marge: Minä kun luulin että herra van Hornella olisi ollut edes jotain tyylitajua!

Brenda: Turha luulo van Hornella ei pyöri päässään mitään muuta kuin se yksi asia.

Marge: Ja vielä Felician suureellisessa kartanossa! Tämä ei voi tehdä hyvää suojeluyhdistyksen maineelle, puhumattakaan koko kaupungin hyvinvoinnista.

Brenda: Se pirulainen on saatava kuriin!

Greta: He pilaavat koko kaupungin maineen! Minä en olisi kyllä ikinä moiseen ryhtynyt...

Marge: No et tietenkään, emmehän me! On se hyvä että edes joillakin tässä kaupungissa on omatunto, rajansa kaikella!

Brenda: Niinpä meillä on sentään kunniaa jäljellä toisin kuin eräillä...

Greta: Niin, ja olihan se todella lähellä ettei Darryl, tarkoitan, herra Van Horne pyytänyt minua mukaansa! Onneksi minulla on sentään rakastava mies.

Brenda: Niin olisihan hän siis minuakin mielellään pyörittänyt!

Marge: Minä en moiselle suo edes ajatusta! Vaikka pakko myöntää, kyllähän tama viihdyttävää katseltavaa on.

Greta: Tietenkin! Mutta me emme ole niin epätoivoisia, että tyrkyttäisimme itseämme!

Marge: Näittekö mitä yhdellä naisista oli yllään aamulla? Tuollaista julkeutta en ole nähnyt sitten... En koskaan!

Greta: Älä muuta sano!

Kuva, Marko Kalmari

Nemon ravintolassa

Muistan kun musikaalimme orkesterinjohtaja Mika Karhunen houkutteli minut musikaaliin elokuun alussa ja onnekseni hän sai pääni käännettyä nopeasti. En ole katunut hetkeäkään.

Musikaalin tekeminen on ollut rankka, mutta palkitseva kokemus ja olen todella iloinen, että monien viikonlopputreenien ja arki-iltojen ponnistelu on tuottanut näinkin vahvaa tulosta.

Esitän musikaalissa sivuhahmo Nemoa, joka on Eastwickin kylän ravintolan omistaja. Hahmona tulen jonkun verran esille, vaikka luulisi sivuhahmojen jäävän roolihenkilöiden varjoon. Omasta mielestäni olen saanut ihan mukavasti olla esillä. Olen saanut vapaasti luoda ja esittää omanlaistani hahmoa. Saan olla elävästi ja ilmeillen joukkokohtauksissa mukana ja ilonen siitä, että sain olla mukana tässä taivalluksessa. Olen todella tyytyväinen!

Vinski Lindqvist,

Kaupungin mies Nemo

Kuvat, Juho Lindström

Miten tällainen huikea musikaali ja lukio voidaan laittaa yhteen?

Muistan kun musikaalin harjoitukset alkoivat heti ensimmäisellä kouluviikolla. Paljon tuttuja, mutta myös valtavasti aivan uusia kasvoja. Jännitys, innostuneisuus ja kuumotus tuntuivat mahassa jo ensimmäisistä treeneistä lähtien. Kuitenkin päässä pyöri paljon ajatuksia. Kuinka paljon meillä on treenattavaa? Miten opiskelun käy? Mitä ehdin tehdä, mitä en?

Syksyn aikana musikaalitreenejä oli kaksi kertaa viikossa. Lisäksi ahersimme joskus myös viikonloppuisin. Musikaaliporukkamme tiivistyi ja läheni pikkuhiljaa yhteisten treenien ansiosta. Säännöllisten treenien ja työryhmän huippuosaamisen ansioista saimme musikaalin loistamaan kuin kirkkain tähti taivaalla.

Kun osallistuu näin suureen produktioon, täytyy itse miettiä miten jaksaa läpi syksyn ja esityskauden. Muistan itsekin alkusyksystä karsineeni kurssejani, jotta pystyin keskittymään täysillä musikaaliin ja tietysti kursseihin, joita minulla oli.

Vaskivuoressa opettajat ymmärtävät musikaalin tärkeyden ja sen kuinka paljon se vaatii meiltä työtä. Joskus yksittäisiä treenejä saattaa olla myös oppituntien päälle. Musikaalin esityskautta edeltävä loppurutistus käynnistyi joululoman ja uudenvuoden jälkeen. Viikon treenaamisen jälkeen alkoi koulu. Kolmannen jakson aikana musikaalillisilla on vain 3-4 kurssia, jotta poissaoloista huolimatta kursseilla pysyy kärryillä.

Totuushan on, että musikaalin tekeminen ja treenaaminen on rankkaa työtä, mutta se on sen arvoista. Tällaista kokemusta ei usein saa kokea, mutta Vaskivuori sen kuitenkin meille suo.

Kuinka tämä combo on siis mahdollista? En tiedä, ehkä se on kirjoitettu tähtiin…

Tiia Ruikkala

Kaupungin nainen

Kuva, Juho Lindström

Järjestystä kaiken keskellä

”Kengät pois! Eikä villasukilla lavalle!”

”Kenen tiskit täällä on?”

”Shhh toi kuuluu lavalle asti!”

”Älä jätä sitä siihen.”

”Onko mikki päällä?”

Tältä näyttää ja kuulostaa työpöytäni ja sen ympäristö vielä seuraavat pari viikkoa. Olen jo moneen kertaan todennut, että kulisseissa täytyy olla ainakin yksi tiukkis. Tehdessäni kivakansiota koko työryhmälle jäin pohtimaan omaa työkuvaani koko produktiossa. (kivakansio = kaikki saavat oman sivun, jonne muut voivat kirjoittaa tervehdyksiä, kehuja yms.)

Olen ommellut, ohjannut, antanut neuvoja, hoidan tarpeistoa, autan tarpeen tullen muuta työryhmää, yritän huolehtia näyttelijöiden hyvinvoinnista.. Pakko sanoa, että pidän siitä mitä saan tehdä!

Vaskivuoressa tämä on nyt neljäs musikaalini ja joka vuosi olen palanut lavalle. Onnekseni tänä vuonna minulle tarjottiin ohjaajan assistentin hommia ja mahdollisuus tehdä jotain uutta lavan ulkopuolella.

Anna-Maria Vänskä

Ohjaajan assistentti

“Kokemust karttuu”

Kello on yli seitsemän illalla, kun tulen kotiin rättiväsyneenä koko päivän kestäneiden musikaalitreenien jälkeen. Kaikki musikaalin laulut soivat päässä epämääräisenä kakofoniana ja kroppa on jumissa kaiken soittamisen jäljiltä. Olen silti todella onnellinen että pääsin mukaan tähän produktioon.

Vaikka musikaali vaatiikin paljon harjoittelua ja työtä, on palkitsevaa huomata, että se tuottaa tulosta. Asiat alkavat loksahdella paikoilleen ja läpimenot sujuvat kerta kerralta paremmin. Ja onhan se hienoa esiintyä samalla lavalla, jolla vuosi sitten katsoin ysiluokkalaisena Vaskivuoren lukiolaisten taitavaa esiintymistä, ajatellen ”jonain päivänä haluan olla itsekin tuolla”.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Olen oppinut produktion mittaan paljon uutta, niin soittamisesta kuin musikaalin tekemisestä ylipäätään. Ammattitaitoisten ohjaajien ja muiden lahjakkaiden ja motivoituneiden lukiokavereiden kanssa on mahtavaa tehdä töitä.”Virheist oppii ja kokemust karttuu”, ikivanha Pikku G:n biisi tuli mieleeni ja tajusin sen pitävän täysin paikkansa: kun soittaa tarpeeksi monta kertaa väärin, niin soitto alkaa vähitellen sujua, ja musikaalista tulee varmasti kokemus jota en unohda.

Aino Kinnunen

1. viulu, konserttimestari

Herra ja rouva Gabrielin ajatuksia

Felicia Gabriel

Rakas päiväkirja,

Nimeni on Felicia Gabriel ja olen Eastwickin suojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Minulla on oma rakas perhe, johon kuuluu minun lisäkseni aviomieheni Clyde ja kaunis tyttäreni Jennifer, joka ansaitsee ainoastaan parasta. 

Olemme perheenä onnellisia mutta Clyde ei aina osaa tukea minua haluamallani tavalla. Tänäänkin Clyde viipyi koko päivän baarissa vähempiarvoisten ystäviensä kanssa. Juominen on ehdottomasti hänen paheensa. Kyllä hänen pitäisi tässä vaiheessa avioliittoa jo tietää että sellainen rahvas käytös ei sovi meidän perheellemme. Löytyisi sillekin vätykselle tässä kaupungissa järkevämpää tekemistä kuin ryyppääminen ja nuorten simpsakoiden naisten perässä läähättäminen. Ei Eastwickin pyörittäminen yksin ole ihan niin helppoa. 

Perheeni lisäksi lähellä sydäntäni on Eastwickin väen hyvinvointi ja tietenkin rauhoitetut jalohaikarat. Elämäntyökseni koen Lenox-kartanon saamisen Eastwickin suojeluyhdistykselle, jotta rauhoitetut jalohaikarat saavat pitää uljaan kotinsa.

Clyde Gabriel

Felicia valitti minulle tänään taas siitä, että menin baariin kavereideni Joen ja Homerin kanssa. Ikään kuin minulla ei olisi omaa elämää. En jaksa alituista pompotusta ja määräilyä kotona, koska haluan olla mies enkä mikään sätkynukke.

Felicia myös valittaa minulle aina Sukiesta. Mitä väärää siinä on, jos haluaa kokea rakkautta edes kerran elämässään? Olihan meillä Felician kanssa joskus mukavaa, mutta se aika meni vuosia sitten. Sukien on taas niin erilainen: mukava ja kaunis...

Onneksi kuitenkin kaikki murheet voi unohtaa viskilasillisen ääressä...

Ensimmäinen viimeisistä päivistä

Kello on vähän puoli yhdeksän ja kävelen pitkin louhelan ja martinlaakson välisiä lumisia hiekkateitä. On kylmä talviaamu. Astun sisään lämpimään martinukseen ja heti ensimmäisenä kuulen ohjaajan assistentin Vänskän terävän, mutta lempeän käskyn ottaa kengät pois. Näin alkoi viimeinen puristus ennen esityskautta.

Pitkä matka on kuljettu lukukauden alusta ja roolijaoista, mutta pitkä on vielä edessä. Tuntuu kuin tämä proggis olisi vasta alkanut ja etten ole vielä yhtään valmis esiintymään.

Darrylin hahmo on ollut minulle hyvin mielenkiintoinen tutustumismatka itseeni, koska en ole oikeassa elämässä röyhkeä naistenmies. Hän on tuonut minulle oikeaankin elämään paljon itsevarmuutta ja härskien vitsien kokoelmaa, joista osa on kyllä sensuroitu itse musikaalista.

Darryl on myös tuonut minulle suuren fyysisen muutoksen. Olen kasvattanut parran, joka jakaa mielipiteitä hyvin paljo. Itse olen kuitenkin kiintynyt siihen. Jouduin myös ensimmäistä kertaa elämässäni värjäämään kauniin vaalean kuontaloni tummaksi. Tämä kaikki on vanhentanut minua hyvin paljon.

Ensimmäinen päivä martinuksessa kului nopeasti orkesterin kanssa ensimmäisen näytöksen läpimenon ja sitä edeltäneen puvustuksen ja meikin parissa. 9 päivää jäljellä ennen vaskivuoren musikaali ruukkuni korkkaamista.

Sauli Norja

Darryl Van Horne